Musiikkikoulun perusopinnot

Perusopinnoissa instrumenttiopetus, yhteismusisointi ja musiikin perusteet muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Solistisia oppiaineita opiskellaan pääsääntöisesti yksityisopetuksena viikoittain tapahtuvilla opetustunneilla sekä mahdollisesti myös ryhmätunneilla. Musiikin perusteiden, yhteismusisoinnin ja osittain laulun opetus on ryhmäopetusta (lauluvalmennusryhmät ja kuoro).   

 

Opintojensa edellyttämässä vaiheessa orkesterisoitinoppilaat ovat velvollisia osallistumaan yhtye- ja orkesterisoit­toon, sillä tarkennuksella, että piano-, kitara- ja harmonikkaoppilaat osallistuvat kuitenkin vaihtoehtoisesti säestystehtäviin ja kamarimu­siikkitoimintaan ja/tai kuorotoimintaan.

Musiikin perustason opetuksessa yhtenä merkittävänä tavoitteena on innostaa ja motivoida nuoria laadukkaaseen musiikin tekemiseen yhdessä muiden kanssa. Yhdessä soittaen oppilaat saavat käsityksen musiikin merkityksestä osana ihmisten välistä vuorovaikutusta. Kuuluminen erilaisiin kokoonpanoihin ja tyylillisesti vaihteleva, vaikeusasteeltaan sopiva ohjelmisto tukee parhaiten oppilaan musiikillista kehitystä.